torstai 29. lokakuuta 2015

Jos saisin 1000 euroa...

Kaikki kuvat Weheartit:ista!

Oi, kun on samalla niin ihanaa ja myös masentavaa selata tällaisia kuvia netistä, kun tietää kuinka paljon tällaisia asuja haluaisikaan, mutta mistä ja millä rahalla? Kuvitellaan kuitenkin, jos saisin 1000 euroa käteen vaateostoksia varten, ja saisin vaivattoman kulkuyhteyden jokaiseen kauppaan johon vain haluan (ja jos täydellisten vaatteiden löytäminen olisi yhtä helppoa kuin näiden Weheartit:in kuvien selailu), vaatekaappini luultavasti tursuaisi yllä olevien tyylisiä vaatteita ja asukokonaisuuksia.  Yllä olevista kuvista saa varmaan aika hyvän käsityksen, millaista tyyliä ihannoin. Ongelmana vaatteiden ostossa aina tuntuu olevan rahanpuute ja se, että niitä täydellisiä vaatteita ei vain löydy mistään läheltä. Silloin yleensä tyytyy ostamaan läheisimmästä vaatekaupasta kaikista kivoimman vaatekappaleen, jota käyttää niin kauan ja usein, että siihenkin kyllästyy. Tämä onkin se toinen ongelma, vaatekaapista löytyy shoppailun jälkeen pari tosi kivaa uutta vaatetta, mutta niitä tuleekin sitten käytettyä niin usein, että ne eivät pian olekaan niin kivoja tai erityisiä. Kyllästymiseltä välttyäkseen täytyisi jatkuvasti ostaa uusia vaatekappaleita, mutta eihän siihen mun rahat riitä.

No, olenhan mä kiitollinen mun nykyisistä vaatteistakin, löytyy munkin vaatekaapista muutama tuore vaatekappale, joista tykkään paljon. On se kuitenkin välillä kivaa vain kuvitella ja selailla eri nettikaupoista vaatteita, vaikka niitä ei tulisikaan ostettua. Siitä saattaa saada ihan kivaa inspiraatiota!

Oon tänä syksynä aivan hurahtanut siniseen väriin, minkä varmaan huomaakin mun pukeutumisesta. Ostin juuri vähän aikaa sitten uuden sinisen huivin, hanskat ja kollarit. Myös syksytakki viime vuodelta on juuri sopivasti sininen, sekä myös mun kello jota käytänkin aika usein. Muita värejä mistä erityisesti tykkään tällä hetkellä ovat keltainen ja punainen, jotka myös erottuu välillä mun vaatteista. Inohokkeina vaatteiden väreinä tällä hetkellä on pinkki ja vihreä. Mulle nuo eivät siis sopisi, mutta joillakin muilla ne saattavat munkin mielestä näyttää tosi hyviltä! Riippuu tietenkin myös värien eri sävyistä yms... Saa nähdä mikä väri seuraavaksi rupeaa miellyttämään mun silmää!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ich freue mich auf

Kun monikaan ei varmaan ymmärrä tämän merkinnän otsikkoa, se on suomeksi "odotan innolla", joka tässä postauksessa on tällä kertaa aiheena (kieli on siis saksa, ja täytyy myöntää, että käänsin otsikon suoraan kääntäjän avulla, antakaa anteeksi). Mitä minä sitten niin innolla odotan, ja vieläpä saksaksi, joka muuten menee multa ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Vastaus, niin kuin arvata saattaa, liittyy myös Saksaan. Nimittäin kuukauden päästä tämä likka lentää kaupunkilomalle Müncheniin, joka siis Saksassa sijaitsee! Viivyn sielä pidennetyn viikonlopun ajan äitini, isoäitini ja isotätini kanssa.

Olen kerran aikaisemmin vieraillut Saksassa, nimittäin viime vuoden syyslomalla viivyin viikon Berliinissä. Olimme siellä myös tämän saman porukan kanssa, jonka kanssa matkaamme tälläkin kertaa. Silloinen matka oli todella onnistunut ja tykkäsin siitä paljon! Uskon, että tulen pitämään tästäkin reissusta, vaikka se ei tällä kertaa niin pitkä olekaan. 

Kohokohtana tällä matkalla (ainakin vielä tässä vaiheessa) on silloiset joulumarkkinat, jolloin ulkona kojuilla myydään erilaisia jouluisia asioita. Odotan noita jouluvalojen ja lumisen maan täyttämiä päiviä ja iltoja. Kaikkihan riippuu tietenkin siitä, tuleeko tänä vuonna valkeaa joulua (tai tässä tapauksessa joulukuun alkua), toivotaan toivotaan... Ja vaikka ei lunta tulisi, ei se meidän matkaa pilaa. Ei tuota jouluista tunnelmaa saa millään kukistettua! 

Lähdemme siis marras- joulukuun vaihteessa, päiviä tietysti jo lasketaan tuohon lähtöpäivään. Suurimpana huolenaiheena on nyt rahan säästäminen. Kun pääsee toiseen maahan, jossa on paljon monipuolisemmin erilaisia kauppoja, tottakai on rahaa varattava mukaan ihan kunnon törsäämiseen! Onhan tässä nyt vielä kuitenkin kuukausi aikaa säästää (tai tuhlata)... Tulen varmaan postailemaan matkasta enemmän sitten lähempänä, tai ainakin jälkeenpäin!


Lähde: https://flic.kr/p/c3eDZS
München

maanantai 19. lokakuuta 2015

Sunnuntainen minä

Tähän postaukseen ei tulekaan paljon tekstiä, mutta kuvia senkin puolesta. Oltiin nimittäin sunnuntaina ystäväni kanssa räpsimässä kuvia, ja mun mielestä ne onnistuivatkin aika hyvin, joten halusin sitten jakaa niitä vähän teillekin! Jotenkin nää kuvat näyttävät aika huonolaatuisilta täällä blogissa, vaikka mun koneella niissä on hyvä laatu. :( Eiköhän niistä joka tapauksessa kuitenkin selvää saa!

Alkuun kuitenkin lyhykäisiä kuulumisia. Niin kuin ehdinkin jo pelätä, tänään oli tuskaista nousta kouluun, vaikka koulu alkoikin "vasta" yhdeksältä. Matikan kaksoistunnilla alkoivat silmät painua kiinni, mutta sinnittelin hereillä koulupäivän loppuun. Onneksi pääsimme koulusta sen verran ajoissa, että ehdin bussiin ilman ylimääräistä odottelua. Kotona sitten ruokaa suuhun ja omaan sänkyyn. ♥︎ Tänään ulkona oli koko päivän tuommoinen inhottava sumu, joka ei vain ottanut lähteäkseen. Sekin sää kyllä edusti tätä yleistä maanantaifiilistä! Onhan se kyllä niin, että maanantai ei päivänä ole niinkään se ongelma, vaan se yleinen asenne maanantaita kohtaan. Tässä tapauksessa mun asenne ei nyt tänään ainakaan ole kohdillaan, hups. Jospa kuitenkin huomenna tää ilmapiirikin olisi jo vähän koholla...

paita - Ginatricot / huivi - Ginatricot / housut - Dr. Denim / kengät - Palladium / kello - Daniel Wellington

lauantai 17. lokakuuta 2015

Taasko arkeen?

Mihin se loma oikein katosi? Onko huomenna jo sunnuntai (kolmen vartin päästä), vai olenko mä ihan sekaisin? Valitsen mieluummin vaihtoehdon sekaisin.

Huh, tässä tosiaan tajuaa kuinka nopeasti viikotkin vain vierähtävät. Maanantaina taas kouluun, juuri kun olen totuttautunut tähän ihanaan lomafiilikseen! No, eiköhän sekin jossain vaiheessa iloksi muutu, ehkä... Nyt voidaan taas alkaa laskemaan päiviä seuraavaan lomaan, joka onkin mulla sitten marras- ja joulukuun vaihteessa. ;)

Arki, voi arki... Onneksi siihen tottuu lopulta aika nopeasti (niin mä ainakin uskallan toivoa). Nyt loman jälkeen meillä alkaakin uusi jakso jossa on erilaiset lukujärjestykset, joten se tuo kivasti vaihtelua entiseen, vähän harmaaksi käyneeseen arkeen! Tässä jakson alussa ei onneksi ole paljon kokeitakaan, joten siinä ehtii vähän kerätäkkin itseään ennen koetulvaa. 

Mun viikko on ollut todella kiva ja monipuolinen! Siihen on kuulunut vauhdikkaita päiviä, ja myös vain rentoja laiskotteluun kuluneita päiviä. Olen viettänyt paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, käynyt leffassa ja ravintolassa, ollut ostosreissuilla ja ennen kaikkea pitänyt hauskaa. Enemmän mun lomasta voittekin lukea edellisistä postauksista! Haluan nyt vielä sen verran fiilistellä tätä lomaa, että jaan teille vähän kuvia mun menneestä viikosta.











Kuvat on suurimmaksi osaksi otettu mun puhelimen kameralla (iPhone 4s), joten pahoittelen joidenkin huonoa laatua!

Vielä yksi aamu ilman mitään herätystä, siitä aion kyllä nauttia! Toivottavasti teilläkin on ollut kiva viikko, ja huomenna mahtava viimeinen lomapäivä! Hyvää yötä <3

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Keskisen reissu & the legend of kärtsä

Moikka!
Käytiin tänään kaveriporukan kanssa Keskisellä, ja se onkin tämän postauksen aiheena. Junamme Tuuriin lähti klo 10.34 ja jouduimme seisomaan lähes koko matkan ajan (istuimme lattialle tungoksen vähennyttyä, eli silloin kun Tuuriin oli noin 7 min. matkaa jäljellä), koska juna, jossa olikin vain yksi vaunu, oli aivan täynnä. Keskiselle saavuttuamme oli edessä kahdeksan tunnin shoppailut, sillä aiemmin ei kulkenut junia sieltä Seinäjoelle päin. (Toisellakin junamatkalla jouduimme istumaan koko matkan junan lattialla) Ehdimme ainakin käydä kiireettä läpi koko Keskisen, muutamankin kerran!


Aamulla herääminen oli rankkaa, koska olen jo niin tottunut näihin myöhäisiin aamuihin loman aikana. Pian tuo tunne kuitenkin vaihtui innostukseen, kun päästiin lähtemään. Ehdin aamulla napsaista pari kuvaakin mun tänpäiväisestä asusta, joka näkyy ylempänä.



Koko reissusta saimme Emmin, Roosan ja Satu-Sofian kanssa ikuistettua monenmoisia kuvia, mutta parhainta oli se fiilis mikä tästä päivästä jäi, eli erittäin hyvä! Reissun jälkeen jalat olivat kovilla (varsinkin Roosalla sen korkkareissa), mutta rohkenen sanoa, että se oli sen arvoista. Paluumatkalla kuvittelimme asuvamme Amerikassa, mikä saikin muuten aika surkean junamatkamme huvittavaksi. Naurun, valituksien, oivalluksien, hyvän ruoan, löytöjen, hyvän seuran ja hyvien juttujen täytteinen päivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana!


 Uskollinen "kärtsä"


Mun vaatekaappi on ihan täynnä kaikkia erilaisia lyhythihaisia t-paitoja, joten tottahan toki tältäkin reissulta tarttui sitten mukaan tämmöinen musta löysähkö t-paita. Näitä paitoja on niin rento käyttää, ja ne sopivat niin monen erilaisen asun kanssa yhteen. Lyhythihaisen t-paidan voi yhdistää sekä rentoihin kollareihin että tyylikkäämpiin fakkuihin tai housuihin, vaihtoehtoja on monia. Siksi varmaan tykkäänkin käyttää niitä niin paljon! Tämä paidan hinnaksi tuli 9.95€.

Sain myös kerrankin hankittua itselleni joitain meikkituotteita, nimittäin Rimmelin Stay Matte -puuterin, jota en ole ennen kokeillutkaan, mutta on ollut suunnitelmissa jo pitkään! Hintana sillä oli muistaakseni 6.95€. Sen lisäksi ostin Essenceltä huulipunan sävyssä 05 (2.90€), sekä samaa merkkiä huultenrajauskynän sävyä 08 (1.90€). Mukaan lähti myös Beautyblenderiä muistuttava Power Puff meikkisieni, joka maksoi vain 3.95€.

Nuo aivan ihanan tuntuiset villasukat nappasin myös mukaan lämmittämään tulevana talvena. Nämä ovat ihan kuin pumpulia sisältä, en kestä! Hinnaksi näille tuli 5.95€. Niiden lisäksi ostin kaksi paria ihan sairaan söpöjä nilkkasukkia, joiden hintana oli 4.95€ kappaleelta. 

Viimeisimpinä ostoksina oli 9.95 euroa maksavat JBL:n nappikuulokkeet, korvaamaan mun vanhoja rikkoituneita kuulokkeita. Nämä osoittautuivat todella hyviksi, niiden alhaisesta hinnasta huolimatta! Viimeisenä ostoksena onkin 1€ maksanut tupeerauskampa, joka on todella kätevä, koska tupeeraan hiuksiani aika usein. 

Mun budjettihan tällä reissulla oli alunperin sen 30 euroa, mutta niin kuin arvattua, se ei kauaa niin alhaisena pysynyt... Loppulaskennan jälkeen koko matkaan menikin noin 60 euroa, joka on kaksinkertaisena se hinta minkä alunperin soin itselleni tuhlattavaksi! No, ehkä se kunnon säästäminen alkaakin sitten vasta nyt. Paljon tuotteita sainkin sitten itselleni haalittua, ja vaikka lompakko ammottaakin nyt tyhjyttään, olen silti itse tyytyväinen ostoksiini.

Huomenna lähden sitten taas aamusta junalla Tampereelle, tällä kertaa suunnitelmissa ei ole kuitenkaan shoppailureissu. Hyvää illanjatkoa ja kauniita unia!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Mun syys ja loma

Syksyiset heipat kaikille!
Aioin tehdä kaksi erillistä postausta mun syyslomasta ja yleisesti syksystä, mutta päätinkin yhdistää nämä kaksi aika samankaltaista aihetta yhteen postaukseen, koska miksi ei. Mun syyslomaan kuuluu pitkät rennot aamut. Kun on koko viime jakson joutunut heräämään joka aamu kahdeksaksi kouluun, eiköhän se ole nyt lomalla enemmänkin kuin sallittua köllötellä aamuisin sängyn pohjalla vähän pitempään. Ensi jaksossa mulla on onneksi pari ysin aamuakin! Mitään matkoja mulle ei ole tällä viikolla tiedossa, suureksi osaksi vietän aikaa ystävien ja perheen kanssa. Käyn varmaan loppuviikosta katsomassa isoäitiäni Tampereella, kauemmas en sitten lähdekään. Keskiselle on kavereiden kanssa reissu suunnitteilla, mutta muuten en voi paljoakaan shoppailla, yritän nimittäin säästää rahaani erästä erityistä reissua varten (saa nähdä onnistuuko).



Syksyllä voit vain käpertyä peiton alle katsomaan hyvää elokuvaa silloin kun ulkona on kylmää ja pimeää, eikä sun tarvitse lähteä sateessa tai kylmässä ulos rämpimään, vaan sulla on hyvä syy antaa itsellesi ihan kunnolla aikaa rentoutua. Syksyllä velvollisuuksia on vähemmän (varsinkin nyt lomalla), ja voi vain nauttia syksyn kirjavista väreistä ja miettiä omia ajatuksiaan hiljaisuudessa. Rakastan syksyisiä värejä, ja sitä minkä värinen taivas on joka päivä kun lähden aamulla kouluun tai tulen illalla jostain kotiin. Syksyllä on myös ihana ottaa kuvia, itsestään tai vain luonnosta, ah mä niin rakastan kaikkia värikkäitä syksyisiä kuvia!


Syksy on ihanteellista aikaa myös kirjojen lukemisen tai niin kuin jo mainitsin, elokuvien katselun kannalta. Akustinen rauhallinen musiikki ja iltakävelyt värien keskellä luovat tunnelmaa.



Viime viikolla kun pyöräilin eräänä päivänä kouluun, pystyin aistimaan ja oikein haistamaan tulevan talven. En osaa kuvailla sitä tuoksua, varmaan se tuoksuu kaikista vähän erilaiselta. Mutta on ihana tunne haistaa juuri jotain tuon tyyppistä, koska tuoksut tuovat mieleen niin paljon erilaisia muistoja. Sama asia on myös sateen jälkeinen tuoksu, tai se tuttu tuoksu, kun astut sisään vanhan ystäväsi taloon, jossa et ole käynyt pitkään aikaan. Joka tapauksessa, vaikka olenkin enemmän lämpimän kelin ihminen, odotan silti aika innolla talvea. Vatsassa kipristelee ajatus joulusta ja joulunodotuksesta. Syntymäpäivänikin lähestyy joulun rinnalla. Joulunodotus on ihanaa ja jännittävää aikaa. Lahjatoiveiden miettiminen, kodin koristelu, joululahjojen ostaminen, joululaulut, ja joulukalenterin luukkujen avaaminen päivä kerrallaan... Tuskin maltan odottaa. Tämä jännittävä odottaminen tekee syksystä entistä erityisemmän.

Kertokaas te teidän syksy/talvitunnelmista, voitte myös suositella elokuvia tai kirjoja, joita itse pidätte hyvänä ajanvietteenä loppusyksylle! :-)

perjantai 9. lokakuuta 2015

Jotain pientä minusta

Moikka! 
Olen Saara Viitanen, pian (joulukuussa) 15 vuotta täyttävä ysiluokkalainen. Aluksi vähän yleistietoa minusta: Asun Seinäjoella, Eteläpohjanmaalla. En harrasta tällä hetkellä mitään, olen soittanut oboeta ja pianoa, ja ollut käsityökoulussa. On sitä tullut kokeiltua muun muuassa myös kuoroa ja tanssia, mutta mikään ei ole oikein kunnolla napannut. Vapaa-ajalla tykkään olla ystävieni kanssa, lenkkeillä, lukea, katsoa tv-sarjoja (tällä hetkellä katson toista kertaa läpi Teen Wolfia, ah Dylan), rentoutua ja milloin mitäkin. Ruoka myös on lähellä sydäntä, joskus tulee ehkä herkuteltua vähän liikaakin. Inhoan kylmää ja pimeää, kesä onkin talvea enemmän mun mieleen. Rakastan matkustamista, ja tälläkin hetkellä on eräs reissu tiedossa, josta varmaan päivitän sitten joskus tännekin!


Mulle ehdottettiin blogin tekemistä, ja olen miettinyt sitä itse ennenkin. Tykkään kirjoittaa ja ilmaista sillä tavalla mielipiteitäni, ja osaankin kirjoittaa ajatuksiani paremmin kuin puhua. Postailen tänne yleisisiä asioita päivistäni lifestyle-blogin tyyliin, välillä tulee varmaan jotain erikoisuuksiakin.


Luonteestani voin itse kertoa sen verran, että stressaan aika paljon. Yleensä kouluasioista, mutta myös muistakin. Laiskuus on mun toinen pahe. Minkä mä sille voin, jos tykkään enemmän maata sängynpohjalla kuin tehdä hommia? Eihän se vain aina onnistu, pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Kiinnyn ihmisiin helposti, ja vihaan riitelemistä. Ärsyynnyn ja suutun joskus aivan pienistä asiosta, mutta lepyn yleensä todella nopeaa, mikä välillä on ihan hyvä asia, mutta välillä toisaalta huonokin. Olen suunnittelija, ja suunnittelen asioita yleensä aina etukäteen. Puhun itselleni aina pääni sisällä, ja melkein aina englanniksi. Olen mietiskelijä ja pyrin ajattelemaan asioita loogisesti. Nauran väärissä tilanteissa. Käytän paljon aikaa hiuksiini, kun taas naamaani en juuri ollenkaan, ja olenkin lähes aina meikittömänä. Olen romantikko. Hyvinä päivinä saatan olla todella energinen ja täynnä intoa, ja huonoina päivinä ei huvita tehdä mitään.


Liitin tähän postaukseen vielä pari kuvaa itsestäni, että saatte musta edes jonkinlaisen kokonaiskuvan. Kommentoikaa vain mielipiteitänne tästä ensimmäisestä postauksesta, aiheitakin voitte ehdottaa jos on jotain mistä haluaisitte erityisesti lukea. Hyvää syyslomaa kaikille!