Kauniille

Muistosi on kylvetty

sydämiimme
ja siellä se on alati läsnä
kunnioitettuna, hellittynä.
Eikä sinulta mikään
ota enää mitään pois.

– Eeva Kilpi -

Välillä vähän hukassa

Niin kuin varmaan olette huomanneet, en ole viime aikoina ollut mitenkään hirveän aktiivinen tämän blogin suhteen. Siihen löytyy muutamakin syy.

Mulla on vähän aikaa ollut vaikeus keksiä näille postauksille tiettyä aihetta, tai muutenkaan kirjoitettavaa. Sen seurauksena motivaatiokin on ollut vähän karkuteillä. Haluaisin kirjoittaa tänne enemmänkin sellaisia merkityksellisiä postauksia, kuin vain koko ajan jotain perus huuhaata mun arjesta, yksinkertaisesti siitä syystä, että tällä hetkellä mun elämässä ei ole meneillään tai tulollaan mitään isoja muutoksia, tai sellaista, josta oikeasti kannattaisi tänne kirjoittaa. Mun arki on tällä hetkellä isoksi osaksi aika tasaista, normaalia, on koulu ja siihen liittyvät asiat, harrastus ja kaverit, ja jotenkin mulla on sellainen fiilis, etää noista samoista asioista lukeminen saattaa olla teille vähän tylsistyttävääkin. Korjatkaa ihmeessä jos oon väärässä, mutta tällainen kriisinpoikanen mulla on hetken aikaa ollut. Tuollaisia peruspostauksia tänne on kyllä tietenkin vielä tulossa, ne ovat kuitenkin ehkä yleisin postaustyyppini, mutta jos te haluaisitte lukea jostain tietystä aiheesta, sanokaa mulle ihmeessä mikä olisi kiinnostava. 

Eräs turhauttava asia on myöskin se, että mulla on jotenkin vaikeuksia ottaa ja löytää näihin postauksiin mitään sopivia kuvia. Vaikka tämä blogi perustuukin kirjoittamiseen, tiedän että kuvat ovat varsinkin lukijan silmissä aika iso juttu, ja on turhauttavaa kun niiden takia postaukset usein viivästyvät.

Yksi syy miksi en nyt juuri tällä viikolla ole aiemmin kirjoittanut tänne mitään on se, että saimme koulusta viikon mittaisen tehtävän, jonka aikana meidän pitää kirjoittaa pohtivaa oppimispäiväkirjaa liittyen vanhempana olemiseen. Kiitettävä päiväkirja on 5-10 A4 sivun pituinen (pienellä tekstillä präntättynä), ja oon nyt joka päivä tällä viikolla kirjoittanut tuota aika paljon. Vaikka kirjoittaminen onkin yksi vahvoista puolistani, on se kieltämättä ollut aika turhauttavaakin.

Tämän bloginhan kirjoittaminen on mulle ihan vapaaehtoista, niin kuin myös ne aiheet ja asiat mitä tänne kirjoitan. Silti vaikka välillä tähän kirjoittamiseen tulee tällaisia taukoja, en kirjoita niin usein kuin ennen tai inspiraatio on välillä aika hakusessa, tykkään pitää tätä blogia paljon, enkä missään nimessä ole tätä lopettamassa. Siinä asiassa toivon että pidän pääni vielä pitkään. Tämä ei siis ole mikään lopetus- tai taukopuhe, vaan minä avaamassa ajatuksiani, jotka mua on vaivannut jo vähän aikaa.

Miksi nyt kerron teille näitä asioita? Ensinnäkin, haluan että tiedätte mistä on kyse, miksi mun kirjoittaminen on vähän tauonnut ja takunnut. Te jotka luette mun blogia, olette todella iso osa ja syy siihen, miksi mä tätä blogia ylipäätään kirjoitan. Samalla kun avaan omia ajatuksiani, haluan myös mun kirjotusten kiinnostavan teitä. Uskon myös, että teistä lukijoista löytyy paljon luovempiakin persoonia kuin minä, joten haluaisin myös oikeasti kuulla teidän ajatuksia ja toiveita tätä blogia ja näitä postauksia varten, vaikka se loppupeleissä olenkin minä, joka tämän blogin suunnan päätän.

I'll give you the sun

Tähän kevääseen on mahtunut enemmän kuin tarpeeksi tauteja, mutta jokin karma mua taitaa nyt kiertää, kun tälläkin hetkellä kirjoittelen vietettyäni neljä viimeistä päivää sängyn pohjalla, angiinassa. Huonointa, näin nätisti sanottuna, tässä taudissa on se, että kiinteää ruokaa ei vain saa ilman raastavaa kipua alas, joten näinä viime päivinä en ole juurikaan pystynyt syömään. Jossain oon nähnyt sanonnan "find what you love and let it destroy you". Joo, se osuu aika hyvin kohdilleen, vaikka nyt olenkin valinnut sen helpomman reitin, enkä ole kiduttanut itseäni syömällä ruokia joita tekisi mieli (ainakaan kovin paljon). Tän alkuvuoden aikana muhun on ehtinyt iskeä jo kolme vähän suurempaa tautia, oksennustauti, influenssa ja nyt tämänhetkinen angiina. Mitä seuraavaksi? Toivottavasti mun pahat taudit olisivatkin nyt jo tältä vuodelta kokonaan kuitattu. Aina saa toivoa.

Mulla on kokoajan tän taudin aikana ollut ajatus kirjoittaa tänne, nyt kun mulla ei ole muuta ollutkaan kun aikaa. Silti nyt vasta löysin sellaisen motivaation ja halun kertoa tästä, jostain, teille lukijoille ja tänne blogiini. Oon pari kertaa viime päivinä aloittanutkin kirjoittamaan jostain, mutta sitten päättänyt antaa olla, koska ei ole vain ollut sellaista fiilistä. Ja miksi kirjoittaisin, jos en itse sillä hetkellä yhtään siitä tykkäisi? Paremmin asiaa tulee muutenkin silloin, kun on itsessä halu jotain kertoa.

Yksi asia, mistä halusin tässä julkaisussa kertoa (kaiken jaarittelun lisäksi) on tämä kirja, jonka sain luettua nyt ollessani vuodepotilaana. Se on Jandy Nelsonin romaani I'll Give You The Sun. En voi ylistää tätä kirjailijaa tarpeeksi. Lupaan, että hänellä on laajin ja värikkäin mielikuvitus, johon olen koskaan törmännyt, oikeassa elämässä tai kirjoissa. Tuon kirjan luettuani tunnen itse kuin leijuvani, (mikä sanoo paljon, ottaen huomioon tämänhetkisen fyysisen kuntoni) eikä kyseessä ole edes mikään fantasiakirja. Toinen samaisen kirjailijan kirja The Sky Is Everywhere on myös todellakin lukemisen arvoinen. Suosittelen näitä molempia, todella.

Ei sen enempää kirjoista. Oon mä saanut jotain hyödyllistäkin tällä sairaslomalla tehtyä. Vastahakoisesti, mutta kuitenkin, olen käyttänyt hyväksi tätä vapaata aikaa ja aloittanut ajoissa lukemisen tämän viikon kokeisiin, jotka on edessä sitten kun palaan kouluun, ei armoa. Oon myös katsonut lähes yhden kauden verran Vampyyripäiväkirjoja, surprise. Viime postauksessa puhuin skootterin ajokokeesta, jonka pääsin kuin pääsinkin viime maanantaina läpi! Ehdin jo onneksi vähän ajellakin, ennen kuin tämä tauti iski päälle.

(Ajassa vähän taakse päin, kun naamani näytti vielä terveeltä. Sitä nyt odotellessa.)

Viikko 13

Tämä lyhyt viikko on ollut kaikkea muuta kuin lyhyt. Pääsiäinen tuli ja meni, ja nyt jo koulutyötä on tuntunut olevan roppakaupalla, vaikka tämä kouluviikkokin oli normaalia lyhyempi ja jakso vaihtui juuri.

Torstaina meillä oli viimeinen koe vähään aikaan, yhteiskuntaopin valtakunnallinen taloustietokilpailu. Nyt on pieni hengähdystauko ennen peruskoulun viimeisiä kokeita, huhhuh. Perjantaina saatiin myös viime jakson todistukset, ja omaani olen kyllä tyytyväinen!

Tällä viikolla oon suorittanut kaikki skootterin ajotunnit loppuun, ja huomenna onkin edessä käsittelykoe. Haluaisin jo lujaa päästä ajamaan, ja kyllähän mua jännittää, että mokaankin jossain huomenna. Toivotaan silti parasta! Mun skootterikin saatiin juuri ajokuntoon, kortin saamisen jälkeen pääsee siis heti tien päälle, kunhan kelit sen sallii.

Sain myös vihdoin oman vapaa-ajan treeniohjelman juoksuryhmän ohjaajaltani, sen avulla omatoimiset lenkit ja muut treenit onnistuvatkin paremmin. Nyt kun kelitkin ovat olleet hyvät ja lämpimät, on ollut kivempi käydä lenkeillä. 

Last but not least, tähän viikkoon on mahtunut myös kaksi salibandypeliä (ja kovaa kannustusta, tietenkin), sekä paljon kavereiden kanssa oleskelua ja uusiakin tuttavuuksia. Mikään tylsä viikko mulla ei siis ainakaan ole ollut!