Päätös

Nyt on se hetki, jota on odotettu ja myös kammoksuttu jo monta vuotta. Yksi niistä elämän isoista askelista. Mun oppivelvollisuus oli nyt tässä, tästä eteenpäin kaikki muuttuukin. Monet opettajat ovat tämän viikon aikana toivottaneet meille "hyvää loppuelämää" joka on aivan kammottava lause, oikeasti. Tästä lähtien olemme itse vastuussa tulevaisuudestamme, suuri vastuu alkaa. Rehellisesti, viime yönä oli kova vaikeus saada nukuttua, mua jännitti tämä päivä niin paljon. Se hetki, kun näin omat luokkalaiset ja muut ysit viimeisen kerran yhdessä, se sytytti niin kovan ja ristiriitaisen tunnevirran, että huhhuh. Kuitenkin vasta kotona koko homma alkoi vasta selkiytymään, ja silloinhan se itkukin tuli.

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen päättötodistukseeni, tällä on hyvä jatkaa. Sain päättötodistuksen kera myös stipendin ja myöhästymättömyystodistuksen, ja voin sanoa että oon kyllä tositosi yllättynyt ja iloinen niistä kaikista!

Haikeutta, surua, itkua. Syksyllä mietimme kaikkia hienouksia mitä nyt keväällä on yseillä ohjelmassa, ja ajatus tuntui niin kaukaiselta. Voivottelimme kuinka koulut loppuvatkin vasta 4. päivä, eivätkä aiemmin. Se päivä tulikin nopeaa eteen. Itse oisin vielä mieluusti jatkanut vähän aikaa tällä luokalla samalla fiiliksellä ja yhtenäisyyden tunteella kuin nyt varsinkin viimeisellä viikolla oli. Nuo tämän viikon eri tapahtumat toivat meitä paljon yhteen. Sellaisia olisin halunnut vielä lisää, haluan. Monet niin tutut ihmiset yläasteelta lähtevät nyt eri suuntiin, joidenkin kanssa pidetään yhteyttä, joidenkin kanssa varmastikkaan ei. Pelottavaa, eikö? Olen myös paljon miettinyt henkilöä, jonka olisi pitänyt olla tässä päivässä ja näissä mahtavissa viikoissa meidän muiden mukana, joka olisi kaiken sen ansainnut, mutta ei ollut. 

Olen tuntenut myös paljon ilon tunteita, suurta läheisyyttä, ja sellaista iloa joka on vain tuonut kyyneleet silmiin. Ei sitä voi näiden mun ympärillä olevien ihmisten kanssa olla tuntematta. Läheiset on ollut mun viimeisen viikon kulmakivi, tukipylväs. On niin ihanaa nauraa ja jutella, nauttia vain elämästä kaikkien tuttujen ihmisten kanssa. Rentous on paistanut kaikissa koulussa ja näissä viime viikon tapahtumissa, olemme todella kaikki yhtä porukkaa. Koulun loppuminen on tuonut myös iloa alkavasta lomasta ja mun tulevasta reissusta, ja siihen tunteeseen olen koittanutkin tarttua.

"Mennään, mutta ajetaan hiljempaa

Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan

Tämä voi olla

koko elämämme ihanin päivä

Ajetaan hiljempaa

Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan"

Kaikki 9J tytöt. Tässä mun ympärillä on läjä niin todella kauniita ja ihania tyttöjä, joista on tullut mulle koko yläasteen aikana niin tärkeitä. Muistan, kun heistä yksi sanoi kävellessämme porukalla tanssiaisyönjälkeen koulun pihaan niin väsyneenä ja huonovointisena kuin olla voi, että "se oli kuitenkin sen arvoista, kun koetaan tää yön jälkeinen kärsimys kaikki yhdessä, eikä kenenkään tarvi sitä kantaa yksin". Niin on tässäkin tapauksessa. Tiiän että monet meistä, varmaan kaikki tuntevat noita samoja sekavia asioita kun minäkin, ja monilla on varmasti todella haikea ja surullinen fiilis. Mutta hei, me koetaan se yhdessä. Kukaan ei ole yksin. Te olette niin ihania jokainen, sanat eivät riitä. Kiitos kaikesta.