Niin kuin jo ostospostauksessani ylistin, tää takki on mun talven kylmien ja pimeiden päivien pelastaja, sen lisäksi että on ulkonäöltään juuri sellainen kuin haluaisinkin. Lemppareiden listalla toisena onkin tämä sininen huivi, jota mun päällä näkee lähes joka päivä.
Haluaisin niin paljon asukuvia, varsinkin nyt kun mulla on näitä uusia vaatteita, mutta näihin kuviinkin tarvitsee sen hyvän sään, kuvaajan tottakai ja pienoisen panostuksenkin. Ottaen huomioon myös, että pimeäkin tulee jo neljän maissa, aikaakin on vaikea löytää. Mä oon muutenkin nämä pari viikkoa ollut oikeasti vain kotona, uppoutuneena koulujuttuihin ja väsymykseen. (Nämäkin kuvat ovat koulussa otettuja, ylläripylläri.) Ei siinä ole ehtinyt, eikä edes huvittanut miettiä paljoa mitään kuvaussessioita, kun en ole oikein kavereitakaan nähnyt. No mutta, eiköhän näitä nyt vielä ehdi napsia!
Mulla on huomenna viimeinen koe, jonka jälkeen voikin huokaista helpoituksesta. Vaikka maanantaina ja tiistaina onkin vielä koulua, päivät ovat onneksi sen verran rentoja, että loman voi melkeimpä laskea jo viikonloppuna alkaneeksi, mun mielestä ainakin. (Maanantaiaamuna herätessä tuo fiilis saattaa olla ihan käänteinen, mutta turha nyt sinne asti miettiä...)
Mitkä on teidän lempparivaatteita/asusteita tänä talvena?
ompas kivannäköinen asu !! ja ehdottomasti tykkään kaikista lämpöisista takeista tällä hetkellä. vaikutat muuten kivan positiiviseltä !! & jatka kirjoittamista vaan samaan malliin, niin hyvä tulee :-)
VastaaPoistaVoi että, kiitos paljon Noora!! :-) Ja jep niin mäkin, ihana kylmässä kääriytyä semmoseen!
Poistamäki haluun tommosen takkisydeemin, varmasti lämmiiiin. mutta siis maiharit on ollu lempiasuste tänä vuonna. kestää hyvin lunta ja saa villasukat väliin ni ei tuu kylmäkään :)
VastaaPoistaJep, onhan tää! Ja jees, hyvältä kuulostaa :-)
Poista