Tänä aamuna mulla oli about 8 herätystä, ja sängystä nousin loppujen lopuksi yhdeksän jälkeen. En halua kuvitellakaan millainen huominen aamu tulee mulle olemaan, kun tuohon aikaan pitää olla jo koulussa.
Taas on loma mennyt kiireellä ohi, enkä millään olisi valmis heräämään aikaisiin pakkasaamuihin ja palaamaan koulun penkille. Ärsyttää ajatuskin! Nyt tammikuun edetessä mulla on kuitenkin paljon asioita odotettavissa; jaksotodistukset, isosleiri, synttäreitä... Alan myös kerran viikossa käymään juoksuryhmässä, jossa opin parempaa tekniikkaa lenkkeilyyni sekä lihaksienkäyttööni. Jos tätä pakkasta ei olisi nyt tämä lähes 30 astetta, uskaltaisin jopa lähteä niitä uusia juttuja testaamaankin.
Lomasta lyhyesti sen verran, että se on mennyt suurimmaksi osaksi hyvin. Olen nähnyt kavereita ja sukulaisia, käynyt Helsingissä, katsonut paljon leffoja, ollut kerran jopa luistelemassa, nukkunut niin paljon kuin mahdollista sekä kannustanut tietenkin Suomea jääkiekkopeleissä!
Nämä joululoman pari viimeistä päivää olen ollut tosi väsyksissä, illat ovat vähän venyneet ja olen joutunut heräämään mulle normaalia aikaisemmin. Huominen koulupäiväkään ei oikein lohduta, mutta tänä yönä yritän saada ihan ajoissa unta, jotta jaksan nousta. Viikonloppua odotellessa, joka onneksi tuleekin aika pian!
Millainen sun joululoma on ollut? Tsemppiä kaikille arkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti