Kirjoittaminen kautta aikojen

Tällä kertaa päätin tehdä vähän erilaisen postauksen, nimittäin kertoa teille vähän mun kirjoitushistoriasta. Saattaa kuulostaa hirveän tylsältä, mutta mun tarkoitus ei ole nyt tehdä mitään pitkästyttävää tekstiä kaikista mun kirjoituksista ja ladella mitään vuosilukuja. Tarkoituksena on kertoa vähän mitä mulle on kirjoittaminen mun elämän aikana merkinnyt ja miten olen sitä harjoittanut, sekä vähän avata teille syitä miksi mä ylipäätään aloitin nyt tämän blogin. Kuka tietää, voittehan tekin saada tästä jotain inspiraatiota omaan kirjoittamiseenne. ;-)

Varsinkin pienempänä olen kirjoittanut aika paljonkin omia kertomuksia ja silloin mun unelma-ammattina olikin kirjailija. Kirjoitin päiväkirjoja, laulunsanoja, kirjeitä ja vaikka mitä. Olen ala-asteella kirjoittanut noin 100-sivuisen kirjan, josta teetimme pari kopiotakin sukulaisille ja ystävilleni (en ole pystynyt lukemaan sitä moneen vuoteen, on hävettänyt niin paljon, koska tuohon aikaan kirjoitukseni ei tosiaan ollut mitään loistokkainta, hah). Olen jopa joskus pienempänä yrittänyt kirjoittaa myös blogia, mutta se mun muistaakseni tyssäsi jo ennen alkuaan siihen, että en osannut käyttää tätä bloggeria ollenkaan, haha.

Nyt kasvaessa kirjoittamiseni on kuitenkin vähentynyt, aina on löytynyt jotain tekosyitä miksi en ole kirjoittanut, joko ei ole aikaa tai on parempaakin tekemistä (tv:n katselu, tietokoneen räplääminen), ei ole mitään kirjoitettavaa tai ei muuten vain ole juolahtanut mieleenkään kirjoittaa ajatuksiani ylös. Faktahan on, että aina on jotain kirjoitettavaa. On se sitten kuinka turhan tuntuista tahansa, aina löytyy jotain. Olen koulussa kirjoitellut kiitettäviä aineita, joista olen välillä saanut hyvin kehujakin, mutta vapaa-ajalla en ole enää yläasteikäisenä kirjoittanut juuri ollenkaan.

Olen aika kärsimätön persoona, ja se saattaa olla yksi syy kirjoitusintoni hiipumiseen. Kun ei heti juolahda mahtavia aiheita mieleeni, kirjoitus saattaa jäädä kokonaan.

Miksi sitten aloin kirjoittamaan tätä blogia? No, olin aiemmin syksyllä tetissä (työelämään tutustuminen) Ilkan, paikallislehtemme toimituksessa (suosittelen lämpimästi!!). Siellä sain kirjoittaa aika montakin omaa juttua, joita julkaistiin sen viikon aikana lehdessä. Se viikko sai minut miettimään kirjoittamistani, ja kuinka paljon tykkään ja olen ennen siitä tykännyt. Mä tuun aina tosi iloiseksi asioiden ja päämäärien saavuttamisesta, ja noiden juttujen kirjoittamisessa toi ilo tuli monta kertaa esiin, kun sain juttujani tehtyä ja julkaistua. Rupesin miettimään, miksi koskaan lopetinkaan kirjoittamisen, ja kuinka voisin tämän harrastuksen taas elvyttää.

Blogin aloittaminen tuntui jotenkin paljon vapaammalta ja rennommalta, kuin esim. päiväkirjojen kirjoittaminen, joita en koskaan ole  jaksanut kovin kauaa kirjoittaa niiden rutiininomaisen ja ehkä vähä tylsähkön tekstin takia (Vai voisikohan johtua kirjoittajan ei niin tapahtumarikkaasta elämästä? Epäilen). Hyvänä puolena blogissa on myös se, että näin voin jakaa mielipiteitäni myös muillekin, joita ne saattavat kiinnostaa. Se, että sä et itse olekaan ainoa joka lukee omia kirjoituksiasi, vaan niitä saattaa lukea monet muutkin, tuo kummasti intoa ja motivaatiota kirjoittamiseen.

Olen aina lukenut itse paljon kirjoja. Välillä lukemisessakin on ollut jotain taukoja, jolloin kirjat ovat unohtuneet kokonaan, mutta aina se into on löytynyt loppujen lopuksi uudestaan. Olemme äitini kanssa molemmat jonkin sortin lukutoukkia, ja häneltä tämä lukemis- ja kirjoittamisinto on varmaan periytynytkin. Nykyään luemme molemmat oikeastaan kaikki kirjamme englanniksi, mikä saattaisi järkyttää äidinkielenopettajaani. En ole kuitenkaan ainakaan vielä unohtanut tätä suomen kielen kielioppia, enkä usko että tämä englanniksi kirjojen lukemiseni tekee mitään pahaa hallaa mun kieliopille tulevaisuudessakaan. Ei siis tarvitse huolehtia, että jossain vaiheessa unohtaisin miten tätä suomea kirjoitetaan!

Kirjoittaminen on hyvää terapiaa. Joskus tuntuu, että kaikki ajatukset vain pyörivät ihan sekaisin pään sisässä, ja silloin kirjoittaminen saattaa auttaa selvittämään näitä ajatuksia. Jollei ajatukset siitä selviä, niitä on ainakin saanut purettua paperille, Word-ohjelmaan, muistioon, tai mihin tahansa mihin tuntuukaan luontevimmalta kirjoittaa. Varsinkin semmoisten asioiden kirjoittaminen, joita et pysty kertomaan kenellekään muulle ihmiselle, saattaa rauhoittaa mieltä. Tietenkin eri ihmisille kuuluvat eri asiat, joillekin puhuminen, musiikin kuuntelu tai liikunta ovat mielen rauhoittavia asioita, enemmän kuin kirjoittaminen. Eikä mullekaan kirjoittaminen ole se pääasia, joka auttaisi silloin kun on paha olla, enkä tosiaan rupea kirjoittamaan joka kerta tai edes usein silloin kun mua masentaa tai mulla on ollut kamala päivä. Tiedän vain, että silloin kun tuntuu ettei kukaan muu ymmärrä mun ajatuksia, voin aina vuodattaa niitä paperille, koska trust me, se ei tuomitse.

P.S. Tilasin juuri netistä tuommoisen aikuisten värityskirjan, jotka nyt ovat tulleetkin aika paljon suosioon. Siitäkin tulee mulle varmasti yksi rentoutumiskeino kirjoittamisen lisäksi. Pienten yksityiskohtien värittäminen ja siihen uppoutuminen rauhoittaa ja lievittää stressiä. Jos susta tuntuu että kirjoittaminen ei ole ihan sun juttu, kannattaa kokeilla tätä!

P.S.2 Äiti hankki tänään meille uuden kameran rungon, koska vanha kameramme alkoi ottaakin jo vähän päähän. Tämän seurauksena saatte tulevaisuudessa nähdä täälä blogissakin vähän hyvälaatuisempia kuvia, heti siis kun olen opetellut tuota kameraa käyttämään!

Huh, tästä tekstistä tulikin aika pitkä aiempiin postauksiini verrattuna! Toivottavasti tää avasi teille lukijoille mun kirjoitustaustasta ja ajatuksistani vähän enemmän, eivätkä silmät menneet ihan ristiin. Pian nokka kohti Saksaa, pidän taukoa postailussani tuon matkan ajan, kirjoittelen siitä sitten jälkeenpäin. Näkyillään!