tiistai 9. elokuuta 2016

Arki kutsuu

Tänään on toden tosiaan kesäloman viimeinen päivä (???!). Tämä kesä, niin kuin kaikki mun aiemmatkin on tuntunut menevän ohi aivan liian nopeaa. Tämä kesä ehkä erityisen nopeaa sen takia, että vietin lomastani kuitenkin lähes puolet ulkomailla. Kotiin tultuani sellaista virallista lomalaiskottelua oli vain reilu puolet jäljellä. 

Mun kesään on kuulunut aivan mahtavia kokemuksia ja elämänmuutoksia ihan pienistä vähän suurempiinkiin. Oon tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja lähentynyt vanhojen kanssa. Viettänyt parit festarit ja mukavat mökkireissut. Oon myös shoppaillut todella paljon, ja myynyt vanhaakin pois (tälläkin hetkellä odottelen mun Zalandon tilausta). Voisi siis sanoa, että tää kesä on uudistanut mua monella lailla tosi paljon, vaatekaappia myöten.


Huomenna mä siis siirryn toisen asteen koulutukseen, uuteen isoon ja mulle vieraaseen lukioon, vaikka oonkin aina tiennyt sinne meneväni. Tää päivä tuli aivan liian nopeaa eteen. Kyllä se varmasti virkistää aloittaa opinnot ihan uudenlaisessa koulussa, vanhan ja tutun sijaan. Plussana myös se, että tosi monia mun kavereita eri kouluista tulee nyt samaan kouluun, ja uusiin ihmisiinkin tutustuu varmasti nopeasti. Koulun alun huonoja puolia ei sitten ehkä kannattaisikaan miettiä, vaikka niitä kieltämättä mun päässä aika paljon pyöriikin.


Viime viikkoina oon alkanut eri tavoilla valmistautumaan tähän koulun alkuun. Penaali on hommattu, kuten myös paljon vihkoja ja kyniä, ja muutamien pakollisten aineiden ekojen kurssien kirjat oon jo etukäteen ostanut. Tietokoneena toimii tämä mun vanha läppäri, joten sen ostamiseen ei tarvinnut käyttää aikaa.  Nyt ei olekkaan enää paljoa muuta tehtävänä kuin vain odottaa ekan päivän alkua, mikä about 16 tunnin päästä alkaakin. Huhhuh.

tiistai 2. elokuuta 2016

Solar Sound 2016

Viime torstaista lauantaihin täällä Seinäjoella olivat Solar Sound festivaalit, joihin olin ostanut kahden päivän lipun. Nää festarit olivat mulle toiset tänä kesänä, sillä olin yhden päivän myös Seinäjoella järjestetyssä Provinssissa, joka oli kesäkuun lopussa. Molemmista festareista jäi tosi hyvä fiilis, mutta kerron tässä postauksessa nyt viimeisimmistä Solareista.
 

Solar Soundeilla ei ollut niin paljon juuri mun kuuntelemia artisteja, mutta seura oli sitäkin parempaa. Oli todella mukavaa tavata uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja ja pitää vain hauskaa nykyisten kavereiden kanssa. Koko festareiden ajan mulla oli tosi hyvä fiilis. Vaikka seuraavina päivinä väsyttikin, ei siltikään ruvennut missään vaiheessa kyllästyttämään. 


Varsinkin myöhään illalla olleet keikat olivat mahtavia, koska tunnelma oli siinä vaiheessa jo ihan huipussaan, ja kaikilla oli juuri sellainen hyvä festarifiilis. Perjantaina ItaloBrothers ja JVG, lauantaina Tungevaag & Raaban ja Teflon Brothers, oijjoi. Tuo viikonloppu oli kyllä yksi kesän kohokohtia.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mä ja mun tanttu

Olipa kerran kaunis ilta, hyvä ystävä ja kamera. Toisin sanoen mahtava tilaisuus muutamalle asukuvalle.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

USA:n ostokset osa 2

Viime postauksessa laitoin vaatteisiin mukaan hinnat, jotta saisitte jonkinlaisen kuvan USA:n hintatasosta ihan näiden perusvaatteiden suhteen. Nyt kun varmaan jonkinlainen kuva on jo syntynyt, jätänkin näistä seuraavista hinnat pois.


Siinä kaksi vaatetta joita mun päällä on kyllä useasti jo näkynyt, takkikin on mulla oikeastaan lähes jokapäiväisessä käytössä. Nämä olivat kaupasta Wet Seal.


Brandy Melvillestä tuli reissun aikana ostettua yllättäen vain yksi vaate, vaikka monia muitakin tuli kyllä siellä kuolattua. Syynä oli vaatteiden korkeat hinnat, vaikka en olekkaan ennen kiinnittänyt Brandyssä niihin niin huomiota. Tällä kertaa päätin olla vähän säästeliäämpi tuossa liikkeessä, mutta tämän ihanan pehmeän paidan nappasin kuitenkin mukaani.


New Yorkin NHL-kaupassa tuli pitkän etsinnän jälkeen käytyä, ja alunperin tavoitteena oli ostaa sieltä vain tuliaisia. Löysin kuitenkin tämän kannattamani Pittsburgh Penguinsin paidan, ja pakko se oli hommata. Pieniä kokoja tästä paidasta ei enää juurikaan ollut, joten nappasin siitä sitten naisten 2XL. Paita on mun mielestä juuri rennon näköinen päällä, vaikka onkin reilusti mun omaa kokoa isompi. Tykkään.


Tämä t-paita on ostettu Grand Canyonilla sijaitsevasta lahja- ja matkamuistopuodista, niin kuin kuvasta jo pystyykin arvaamaan.


Vaikka mun tavoitteena reissun aikana oli, että en astu kertaakaan sisään tähän liikkeeseen ihan vain sen takia, että näitä on Suomessakin joka nurkalla, menin sitten viimeisellä shoppailureissulla ostamaan farkut H&M:stä, koska ne oli vaan pakko saada.


Nämä ihanat löysät farkunväriset shortsit löysin myös viime postauksessa mainitsemastani liikkeestä, jonka nimeä en muista. Oikeanpuolimmaiset housut ovat Zarasta.


Kävimme Kanadassa Vancouver Canadiansien baseball-pelissä, josta sain muistoksi tämän lippiksen.


Hyvällä tarjouksella löytyi aivan ihana Michael Korsin pikkulaukku, josta en vaan saanut silmiäni irti kaupassa, enkä kyllä sieltä lähdettyäkään.


Lähes kaikki tavarat jotka reissulla ostin ovat tässä, ei siis kovin paljon. Tietokone mulla oli siis ennestään, mutta koristelin sen kotiin päästyäni ympäri Yhdysvaltoja hommaamillani tarroilla. 
Matkalukeminen alkoi loppua, joten pistäydyttiin kirjakaupassa ostamassa mulle uusi kirja.
Seattlesta hommasin uuden penaalin, vanha alkaakin kulua jo käyttökelvottomaksi.
Sketchersiltä hommattiin mulle todella kivat rantakengät.
Nuo kasi korua ostin eri intiaanireservaateista.
Kosmetiikkatuotteita löytyi vain kaksi kappaletta, Sephoralta kulmakarvavärisetti ja Lushilta kasvonaamio.

Huh, saimpa vaan kaikki esiteltyä. Näiden lisäksi tuli ostettua myös tuliaisia, alusvaatteita ja tietenkin herkkuja.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

USA:n ostokset osa 1

Sain vihdoin aikaiseksi kerätä kaikki mun USA:sta hommaamat ostokset kasaan ja kuvata ne. Näitähän tulikin loppujen lopuksi hommattua todella paljon, joten päätin tehdä näistä mun ostoksista kaksi erillistä postausta. Tämä postaus koostuukin pelkästään vaatteista, seuraavassa postausessa esittelen vähän muutakin. Näiden mun kirjoittamien hintojen päälle tuli vielä isoon osaan verot päälle, joten oikea hinta saattoi olla hieman kalliimpi. Hinnat ovat Amerikan dollareita, jossen ole erikseen muuta kirjoittanut. Mutta lets get to the point.


Kaikki paidat on Forever 21:sta, vähän eri ostoskerroilla ostettu. Reunimmaiset paidat maksoivat molemmat 12.90 dollaria. Keskimmäinen collegepaita oli vain 7 dollaria.


Tämäkin ostos oli Forever 21:sta. Muuten ihan normaali vähän paksumpaa kangasta oleva t-paita, mutta tykästyin erityisesti tuohon selkämykseen, joka tekee koko paidasta omasta mielestäni hienomman. Tää maksoi 15.90.


Adidaksen outlet-myymälästä nappasin mukaani tämän rennon hupullisen t-paidan, jossa on takana kiva verkkokangaskuvio. Alennuksesta 22 dollaria.


American Eagle-kaupasta löysin myös muutaman vaatteen. Paidoista toinen oli 25.90 ja toinen 30 Amerikan dollaria, en muista kuinka päin hinnat menivät. Tuon pitsisen braletten (braletten vai braleten??) ostin eri kerralla, ja se maksoi 30 Kanadan dollaria.


Zarasta nappasin mukaani tälläkin reissulla eniten vaatteita, ylläripylläri. Vasemmanpuolimmainen paita maksoi 25.90 ja oikeanpuolimmainen 20.


Kaikki nämä kolme mekkoa jotka matkaltani ostin ovat Zarasta. Varmaan sanomattakin selvää mikä mun lempparikauppa on. Ylin valkoinen mekko maksoi 29.90. Keskimmäinen kukkamekko, johon rakastuin aivan ensisilmäyksellä maksoi 49.90. Kolmas kauluspaita-tyylinen mekko maksoi 20 dollaria. En ole niinkään mikään mekkoihminen, mutta näihin tykästyin tosi paljon.


Nämä ovat varmaankin lempparipaitani koko reissulta. En muista sen kaupan nimeä josta nämä ostin, mutta siellä myytiin kaikkien eri merkkien ja kauppojen vaatteita. Toinen paidoista maksoi 18 ja toinen 23 Kanadan dollaria.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Tunne

Nukahdin sateen ääneen. Pimeään, mutta lopulta turvaisaan. Viimeisenä läheisen hyviä sanoja. Kesäyö, vaikka syksyltä tuntuikin. Aiemmin oltiin käyty järvessä. Jäätävä tunne, nopeasti ohi. Adrenaliini. Saunassa sydän hakkasi ja hengitys kulki. Hyppäämällä sai itsensä tuntemaan eläväksi. Tekemällä jotain poikkeuksellista, jättämällä pelon ja ottamalla riskin. Illalla hyvä hetki. Hyviä sanoja, pohdintaa ja tunteita. Ulkona satoi ja hiukset olivat märkinä. Jalkapalloa ja makkaraa. Yöllä yksin polkujen läpi loikkimista kohti vessaa. Sammakoita.


Tänään heräsin. Oli myöhä, mutta paljon aikaa. Oli viileä, mutta peiton alla lämpö. Veden lotinaa viereisestä saunatuvasta. Lintujen laulua. Yksi hämähäkki hyttysverkon sisäpuolella. Hiukset avatessa tuli tuoksu ja tuntui vapaus.

Istuessa katsoin ulos. Vettä ja puita ja ihmisen tekojen jälkiä. Kolme pientä purkkia ikkunalaudalla. Ikkunasta tuli valoa. Ei liian kirkasta, mutta hyvää valoa. Sateista. Napsin kuvia.


Oli ajatuksia. Läheisimmistä läheisimmät vain yhden soiton päässä. Viesteistä huomasi ajattelun. Kaukana, mutta aina kuitenkin lähellä. Kaipuu, mutta hyvänlainen. Oli hyvä olla. 

Kävely saunatuvalta pirttiin. Pientä auringonsäteilyä. Kaksi sientä puun alla. Hiuksien puhaltelu pois naaman edestä. Kumppareissa sukat menevät ruttuun. Pari isoa mustikkaa suuhun.

Maksamakkaraleipää. Hyvä kirja ja oma rauha. Kellon tikitys ja luonnon äänet. Puhelin äänettömälle. On hyvä olla yksin.


Herätä iloisena. Katsoa peiliin ja pitää näkemästään. Leikkiä ajatuksilla.  Kirjoittaa sisimmästään ja tuntea pakahtuvansa. Halu jakaa. Halu tehdä onnelliseksi. Tuntea, kuinka joku pitää tärkeänä. Arvostaa. Tietää, että kaikki järjestyy. Tuntea, että on hyvä juuri näin. Olla läsnä ja olla luovuttamatta. Rakastaa, ihmistä ja hetkeä ja ajatusta. Ja se tunne, kun tuntee tämän kaiken, samaan aikaan.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kanadan puolella



Reissun viimeinen ja ajaltaan pisin etappi oli Vancouver, Kanadan länsirannikolla sijaitseva suurkaupunki. Viivyimme siellä 9 päivää tuttaviemme luona. Oli kiva, että saimme sieltä asuinpaikan, emmekä joutuneet viipymään hotellissa. Dave ja Deborah ja heidän kaksi poikaansa, unohtamatta valtavaa koiraa nimeltä Birch, olivat myös todella mukavaa seuraa tuoksi ajaksi, ja kaupungin tuntevina myös hyviä oppaita ja kuskeja kaupungissa. Heidän ansiostaan koimme baseball-pelin, huvipuistoreissun, monet hyvät ravintolakokemukset ja baarit, donitsipaikat ja kahvilat, shoppailumahdollisuudet, päiväretken Seattleen ja näimme eri Vancouverin osat ja nähtävyydet.


Vietimme myös Kanadalaista isänpäivää ja synttäreitä sukulaisten kanssa ja ehdimme näkemään muitakin vanhoja tuttuja. Dave ja Deb omistavat pienpanimon; The Howe Sound Brewing Companyn, johon pääsin tällä reissulla tutustumaan. 


Yhtenä päivänä ajoimme rannikkoa pitkin noin 45 minuutin matkan Squamishiin ja otimme äidin kanssa pitkän Sea to Sky- gondoliajelun ylös vuorelle, jossa vaelsimme metsäistä vuoristoreittiä ja ihailimme näkymiä. 



Kävimme myös yhden päivän visiitillä kolmen tunnin ajomatkan päässä Seattlessa, jossa toteutimme viimeisiä shoppailujamme ja kävimme katsomassa kuuluisaa Pike Place Marketia. Näimme myös maailman ensimmäisen Starbucks-kahvilan.


Vancouver oli kaikista tämän reissun kaupungeista kaunein. Sieltä löytyy samasta paikkaa sekä meri että vuoristo ja tietenkin keskusta, sekä jokaisen muun suurkaupungin lailla hyvät shoppailumahdollisuudet, mitä enempää voisi vielä pyytääkkään? Seura oli myös koko viikon ajan mahtavaa, ja tutustuin moniin uusiin ihmisiin (ja eläimiin) juuri tuolla Kanadan puolella.


Yksi asia mikä yllätti reissussa oli todella ruuhkainen liikenne. Muutaman kilometrin automatka venyy helposti tunnin pituiseksi jokaisessa kaupungissa jossa vierailin. New York varsinkin, autoilijan painajainen. Myös Vegas ja Vancouver ovat todella ruuhkaisia kaupunkeja, ja juuri Vancouverissa sen huomasikin eniten varmaan siksi, että siellä kuljimme koko ajan autolla.


Reissun saldoksi tuli viiden eri osavaltion Amerikasta ja Kanadankin puolen näkeminen. Mahtavia näkymiä, metsiä, järviä, jokia ja merta, vuoristoa, kanjoneita ja aavikoita, aika lailla laidasta laitaan. Olen jutellut englantia, kertonut muille kotimaastani ja kuullut mielenkiintoisia juttuja heidän maastaan. Seisonut Grand Canyonin reunalla (kun äiti kiljuu samalla mua pois sieltä). Kävellyt jalat kipeiksi. Harhaillut yksin yöllä Arizonan aavikkoteillä etsimässä verkkoa. Nähnyt huikeita asioita. Viettänyt aivan mahtavan ja monipuolisen reissun.

Nämä postaukset on vain pintaraapaisua tästä mun reissusta, mutta sitä olisi mahdoton lähteä kokonaan avaamaan. Matka oli kokonaisuudessaan todella hieno ja onnistunut, sekä suuri kulttuurielämys ja kielikylpy mulle. Oon kuitenkin todella iloinen päästessäni taas kotiin, ja kyllä sen ikävän reissun päälläkin rupesi varsinkin loppuvaiheilla huomaamaan. On kiva lähteä reissuun, mutta on myös kiva tulla takaisin, ja niin onkin mulle just hyvä. Toin kotiin ison kasan muistoja ja matkalaukun täydeltä tavaraa (toivottavasti myös vähän rusketustakin, hah). Tästä on hyvä jatkaa kesää.